Flunssaoireiden lievittämiseksi on monenlaisia konsteja. Tässä kirjoituksessa esittelen neljä keinoa, joilla helpotat oloa sekä nopeutat flunssasta toipumista. Nämä konstit soveltuvat myös flunssan ennaltaehkäisemiseksi.
Nenähuuhtelu
Tämä on yksi tehokkaimmista keinoista nuhan hoidossa. Nenähuuhtelu kannattaa aloittaa heti kun ensimmäiset oireet ilmaantuvat.
Valmistelu: Tarvitset nenäkannun (saa luontaistuotekaupoista ja apteekeista), suolaa, vettä ja nenäliinoja. On tärkeä käyttää oikea määrä suolaa ja sopivan lämmintä vettä. Käytä kannun mukana olevaa mittalusikkaa, jotta saat oikean määrän suolaa huuhteluliuosta varten. Tavallinen keittosuola käy hyvin tähän tarkoitukseen. Kaada suola kannuun ja lisää hieman lämmintä vettä. Anna suolan liueta veteen. Täytä kannu lopuksi sopivan lämpimällä vedellä. Lämpötilan tulee olla noin kehonlämpötilaa vastaava.

Toimi näin: Nenähuuhtelu onnistuu näppärästi pesualtaan yllä. Laita kannu huuhteluvesineen ja nenäliina käden ulottuville. Nosta nenäkannu oikean sieraimen aukkoon kiinni. Kallista päätäsi kevyesti vasemmalle lavuaarin ylle. Vesi valuu nyt sieraimeen. Hengitä huuhtelun aikana suun kautta. Vesi kiertää nenässä valuen toisesta sieraimesta ulos lavuaariin. Nosta kannu pois sieraimen aukon luota kun noin puolet suolavedestä on kulunut. Niistä nenä tämän jälkeen. Tee sama toiselle sieraimelle. Niistä nenä lopuksi vielä kerran.
Nenähuuhtelu voit tehdä tarpeen mukaan useita kertoja päivässä. Mittalusikan suolan määrän mukaisesti valmistetun suolaveden vahvuus ei kuivata nenän limakalvoja, vaan hoitaa niitä.
Huomio: Oikea lämpötila ja suolan määrä ovat tärkeitä tekijöitä nenähuuhtelussa. Jos huuhtelu tuntuu epämiellyttävältä, kokeile vaihtaa lämpötila. Tarkista myös, että suola on kunnolla liuennut veteen ennen kun aloitat huuhtelun.
Höyryhengitys
Nenähuuhtelun lisäksi yksi tehokas keino nuhan hoidossa on inhalaatio, eli höyryhengitys eteerisillä öljyillä. Tämä tehdään joko pitämällä päätä kuumaa vettä sisältävän astian yllä pyyhkeen alla tai erillisellä inhalaattorilla, jossa on maski joka peittää vain suun ja nenän (saa luontaistuotekaupoista ja apteekeista).
Kuumaan veteen laitetaan astian koosta riippuen 1 – 2 tippaa eteeristä öljyä. Veden määrällä ei niinkään ole väliä. Sen sijaan eteerisen öljyn määrässä pitää olla tarkkana. Sopivat öljyt ovat mm. eukalyptus (Eucalyptus globulus tai Eucalyptus radiata), timjami (Thymus vulgaris), Tea Tree eli teepuu (Melaleuca alternifolia), mänty (Pinus sylvestris) ja frankinsensi (Boswellia carteri). Keinotekoisilla tuoksuaineilla ei ole virkaa flunssan hoidossa. Käytä siis ainoastaan 100 % aitoja eteerisiä öljyjä. Näitä tunnistaa mm. latinankielisestä nimestään, joka tulee aina olla merkitty pullon etiketissä.
Ole varovainen veden lämpötilan kanssa, erityisesti jos käytät inhalaattoria. Älä käytä kiehuvaa vettä! Sopiva lämpötila on noin 50 – 70 °C. Hengitä höyryä 5 – 10 min ajan. Voit tehdä inhalaatiota tarpeen mukaan useita kertoja päivässä. Höyryhengitys hoitaa nuhan lisäksi kurkkuoireita ja yskää.

Yrttiuute
Yrttien alkoholiuute, eli tinktuura, voidaan käyttää sisäisesti puolustuskyvyn vahvistamiseksi sekä flunssaoireiden lievittämiseksi. Uutteen vaikutus riippuu käytety(i)stä yrt(e)istä. Immuniteettia vahvistavista yrteistä käytetyin lienee punahattu (myös auringonhattu, eli Echinacea purpurea). Muita vahvistavia yrttejä ovat esim. nokkonen (Urtica dioica) ja siankärsämö (Achillea millefolium). Hengitystieoireiden lievittämiseksi sopivat mm. timjami (Thymus vulgaris), salvia (Salvia officinalis), anis (Pimpinella anisum), fenkoli (Foeniculum vulgare) ja iisoppi (Hyssopus officinalis).
Valmistus: Yrttiuutteita voi tehdä suhteellisen vähällä vaivalla itse. Murskaa kuivatut tai tuoreet yrtit. Kaada yrttimurskaa kannelliseen lasipurkkiin. Täytä purkki 40 – 60 %:lla alkoholia (vodka). Yrtin ja alkoholin suhde on yrtistä riippuen 1:2 – 1:5. Sulje kansi. Anna yrttimurskan uuttua 2 – 4 viikkoa. Heiluttele purkkia varovasti kerran päivässä, jotta yrtit sekoittuvat. Siilaa yrtit kaataen uutteen tummaan lasipulloon. Sulje korkki tiiviisti. Kiinnitä etiketti pullon kylkeen, jossa käy ilmi uutteessa käytetyt yrtit sekä valmistusajankohta. Alkoholiuute säilyy vuosia.
Jos kuitenkin flunssa yllättää, eikä ole valmista uutetta kotona, niin sellaisen voi ostaa esim. luontaistuotekaupasta. Kannattaa valita sellainen uute, jossa on käytetty mahdollisimman paljon yrttiä. Tämä selviää vertailemalla tuotteita. Joissain uutteissa on käytetty vain osa kasvista. Toisissa taas on käytetty koko kasvia, juuria myöten. Suosittelen punahattu-uutetta valitessa, ostamaan koko kasvista tehdyn uutteen.
Tässä kohdassa haluan mainita yhden varsin menestyvän yrttiuutesekoituksen flunssan hoidossa: Frantsilan Ketunkiven Miinan Muisto–Köhätipat. Tämä uute on toistaiseksi tehokkain havaitsemani flunssaoireiden lievittämiseksi. Se vaikuttaa yskää hillitsevästi ja limaa irrottavasti. Tässä uutteessa käytetyt ainesosat ovat siankärsämö, hurtanminttu, islanninjäkälä, ratamo, timjami, hunaja, iisoppi, kuusenkerkkä, eukalyptuksen ja piparmintun eteerinen öljy. Suosittelen lämpimästi❣

Käyttö: Yrttiuutteissa käyttö määräytyy käytetyn yrtin, uutteen vahvuuden ja käyttötarkoituksen mukaan. Yleinen annostus on 15 – 20 tippaa 3 – 5 kertaa vuorokaudessa. Katso aina ohjeet pullon etiketistä ja noudata niitä. Uutteen voi ottaa sellaisenaan tai sekoitettuna pieneen määrään vettä. Hyvä tapa on myös sekoittaa uutetta kupilliseen kuumaa vettä. Halutessasi voit lisätä hunajaa.
Käyttöaika: Puolustuskyvyn vahvistamiseksi soveltuvien yrttiuutteiden käyttö (esim. punahattu-uute ja nokkosuute) kannattaa aloittaa flunssakauden alussa, sillä ne vaikuttavat vasta jonkin ajan päästä. Yleensä nämä ovat mietoja uutteita, jotka soveltuvat pidempiaikaiseen käyttöön (n. 1 – 2 kk kerralla). Yrttiuutteet, joilla hoidetaan varsinaisia flunssaoireita, kuten timjami, käytetään kuurina korkeintaan parin viikon ajan. Tämän jälkeen vaihdetaan tarvittaessa uute toiseen tai pidetään muutaman päivän tauko.
Huomio: Punahattu (auringonhattu) ja siankärsämö eivät sovi niille, joilla on allergia asterikasveille!
Jalkakylpy
Jalkakylpy on nopea ja tehokas keino, jolla helpottaa oloa. Sen voit tehdä kerran tai useamman kerran päivässä. Erityisesti kylpy eteerisellä öljyllä auttaa lievittämään flunssan monenlaisia oireita. Flunssan hoitoon sopivat eteeriset öljyt ovat mm. eukalyptus (Eucalyptus globulus tai Eucalyptus radiata), mänty (Pinus sylvestris), muskatellisalvia (Salvia sclarea), piparminttu (Mentha piperita), rosmariini (Rosmarinus officinalis), Tea Tree eli teepuu (Melaleuca alternifolia) ja frankinsensi (Boswellia carteri). Käytä vain aitoja 100 % eteerisiä öljyjä.
Eteeriset öljyt eivät liukene sellaisinaan veteen, joten niiden kanssa tarvitaan aina emulgointiainetta. Emulgaattoriksi käy esim. kerma, hunaja tai tuoksuton nestemäinen saippua. Lisukkeena käytän jalkakylvyissä myös suolaa. Tarvitset emulgointiaineen ja valitsemasi eteerisen öljyn lisäksi jalkavadin, pyyhkeen, lämmintä vettä sekä jalkarasvaa.

Toimi näin: Kaada emulgointiaine, esim. pieni määrä nestemäinen saippua, vatiin. Tiputa vadin koosta riippuen 5 – 7 tippaa eteeristä öljyä saippuan päällä. Voit käyttää yhtä öljyä tai tehdä sekoituksen useammasta öljystä. On myös olemassa valmiita öljysekoituksia, kuten esim. Frantsilan flunssaöljy (kts. kuva). Sekoita öljy ja saippua keskenään. Täytä vati sopivan lämpimällä vedellä niin, että se ulottuu nilkkoihin asti (varaa sopivan korkea vati). Aseta jalat vatiin. Kylve jalkoja noin 15 – 20 minuuttia.
Voit halutessasi lisätä kuumaa vettä kylpemisen aikana. Keitä tätä varten vettä vedenkeittimellä ja laita vedenkeitin käden ulottuville vadin viereen. Kuivaa jalat kylvyn jälkeen muistaen myös varpaiden välit. Rasvaa jalat voiteella (n. ruokalusikallinen), johon olet lisännyt yhden tipan flunssan hoitoon soveltuvaa eteeristä öljyä. Öljyn ja rasvan sekoittaminen ennen levittämistä jalkoihin käy helposti kämmenellä. Laita lopuksi sukat jalkaan.
Huomio: Eteeriset öljyt ovat tislauksen avulla saatuja kasvien tehoaineita. Niitä tulee käyttää vain tipoittain ja pieninä määrinä. Älä siis lotraa niiden kanssa! 🙂
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: + 1
Edellä kuvasin neljää konstia, joilla helpotat flunssaista oloa. Mikä tämä viimeinen keino sitten on? Se on tietysti flunssan lääke Nr. 1, eli lepo.

Pari vinkki lopuksi
Flunssan oireita voi helpottaa myös ruokavaliolla. Kurkuma, inkivääri ja valkosipuli ovat tunnettuja flunssaoireiden lievittäjiä ja puolustuskyvyn kohottajia. Näitä kannattaa flunssan aikana lisätä erilaisiin ruokiin. Inkivääristä saa myös hyvän flunssajuoman. Pilko pala tuoretta inkivääriä kattilaan. Lisää vettä ja keitä hiljalleen n. 15 min. Kaada juoma kuppiin. Lisää halutessasi hunajaa.

Hyvä juoma flunssan aikana on tietysti myös yrttitee. Soveltuvia yrttejä ovat esim. timjami, salvia, rosmariini, kamomilla (ei sovi niille, joilla allergia asterikasveille) ja fenkoli. Annostus on 1 teelusikallinen kuivattua tai 1 ruokalusikallinen tuoretta hienonnettua yrttiä kupillista lähes kiehuvaa vettä kohti. Timjamista riittää puoli teelusikallista kuivattua yrttiä. Haudutusaika on 5 – 20 minuuttia. Hauduta yrtit kannen alla. Salvian ja kamomillan haudutusaika kannattaa pitää lyhyenä, jottei maku muutu karvaaksi.
C-vitamiini on tärkeä puolustuskyvyn vahvistaja. Sitä löytyy runsaasti esim. ruusunmarjasta, punaisesta paprikasta, persiljasta, nokkosesta, tyrnistä ja mustaherukasta. Olen lisäksi havainnut C-vitamiini ravintolisän hyödylliseksi. Käytän itse ensimmäisten flunssaoireiden ilmaantuessa 1 – 2 g C-vitamiinia päivässä. Omalla kohdallani tämä ja ylhäällä mainitut konstit ovat pitäneet flunssan loitolla tai sen oireet ovat olleet lievät.
Myös sinkillä on todettu olevan suotuisa vaikutus flunssan hoidossa, sen lyhentäen flunssan kestoa ensioireista alkaen otettuna. Suositeltava sinkin muoto on sinkkiasetaatti imeskelytabletteina. Lisää sinkistä flunssan hoidossa voit lukea Helsingin Yliopiston verkkouutisissa täältä: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/syo-sinkkia-oikein-flunssa-voi-lyhentya-kolmanneksella.
Vältä flunssan aikana maitoa, sillä se voi lisätä liman eritystä. Myös sokerin käyttöä kannata rajoittaa, koska se heikentää vastustuskykyä.
*******
Lähteet ja lisää lukemista
Ahrer, Margareta blogissaan Aroma 1 x 1. Die besten ätherischen Öle bei Erkältungen und wie du sie anwendest. https://www.aroma1x1.com/aetherische-oele-bei-erkaeltungen/.
Fineli. Ravintotekijä: C-vitamiini. https://fineli.fi/fineli/fi/ravintotekijat/2270.
Hemilä, H. (2017). Zinc lozenges and the common cold: a meta-analysis comparing zinc acetate and zinc gluconate, and the role of zinc dosage. JRSM Open. https://doi.org/10.1177/2054270417694291.
Raipala-Cormier, Virpi. Luontoäidin kotiapteekki: Kasvilääkintä ja luontaishoidot. Viides painos. 1997. WSOY.
RavintolisäWiki. http://www.ravintolisawiki.fi/index.php?title=Etusivu.
Yrttitarha. http://www.yrttitarha.fi/.
Otsakekuva: <a href=”https://www.freepik.com/free-photos-vectors/background”>Background photo created by freepik – http://www.freepik.com</a>.
Kuva ‘nainen lepää’: <a href=”https://www.freepik.com/free-photos-vectors/people”>People photo created by freepik – http://www.freepik.com</a>.
* En hyödy rahallisesti artikkelissa esiintyvien tuotteiden mainitsemisesta.
